Piinaksi muuttui kiireinen odotus

No johan tämä tosiaan muutti muotoaan tämä virallisen testipäivän odotus. Nukkumisesta ei nyt tule sitäkään vähää, mitä edes keskinkertaisena yönä.

Nyt kun jotain tuntemuksia tuntuisi välillä olevan, voin vaan arvailla, mistä johtuvat. Toisinaan asentoa vaihtaessani sängyssä, seisomaan noustessa tai jos kierrän keskivartaloa, saattaa tuntua vihlaiseva nippaisu enemmän oikealta puolelta (johtofolli oikealta tässä kierrossa). Leukaan tärähti finni ja väsymys vaivaa niin, että useimmiten olisin valmis sänkyyn heti kahdeksan jälkeen. Mainittakoon, että tänä unettomanakin jaksona rytmi on tavallisimmin ollut se, että klo 22 menen nukkumaan. Tiettyjä haastavampia jaksoja lukuunottamatta en varsinaisesti enää tuntenut väsymystä kun kehoni taisi tottua noihin 3-4 tunnin yöuniin.

Piti nyt sitten ihan laskea; nyt on siis 11.päivä siirron jälkeen. Ilmeisesti erittäin herkkien raskaustestien pitäisi jo antaa tulos. Tästä syystä olenkin siis testannut eilen illalla (huono ajatus mutta tuli sauma kun mies lähti kauppaan enkä halunnut etukäteen kertoa, että sorrun testaamaan) ja tänä aamuna. Negatiivisia olivat. Aamuisessa oli ehkä jotain sangen haaleaa siinä kohdalla mihin sen toisen viivan pitäisi piirtyä mutta on kyllä varmaan ollut enemmän mun tahtotilasta kiinni nähdä siinä jotain haituvanhaaleaa. En nyt vielä kuitenkaan lannistu ja tarkoitus on edelleen huomenaamuna marssia labraan.

Josta tulikin mieleen; Felicitaksella käyvät - onko teille aina tehty lähete labraan? Mulla ei tällä kertaa sitä tullutkaan (mulla tulee aina sähköpostiin tieto jos on uusi lähete). Voin kai silti marssia labraan ja pyytää tulosta lähetettäväksi klinikalle, josta sitten soitan tuloksen?  Käyn siis Mehiläisen labrassa ja nehän ovat samaa konsernia... Tietääkö joku kohtalotoveri?

Tervetuloa, alkio!

Juuri nyt kehon tuntemukset ovat rauhoittuneet. Nyt en vain "kuuntele kehoani" ja painu tanssitunnille vaan kiltisti odotan ja ymmärrän, että tulehdusriski on kohonnut, vaikka vointini on hyvä. No, yksi uusi tuntemus on, kipua polvitaipeissa. Laitoin tämän aika nopeasti jonkun ottamani mömmön sivuvaikutukseksi, ilman parempaa tietoa. Olen normaalipainoinen (165cm/57kg) eli mitään hirveää rasitusta nivelille ei nytkään pitäisi tulla.

No, tänään olen taas hikipäässä googlannut ja yrittänyt selvittää miten saisin kohtuni mahdollisimman vastaanottavaiseksi alkiolle. Ja ha, stressin välttäminen on edelleen haastavaa kun emme yhtään tiedä mitä niille meidän soluillemme siellä maljalla kuuluu. Toivottavasti saamme ainakin yhden hyvän alkion siirrettäväksi!

Punktio

Oma toimenpiteeni oli perjantaina klo 11.30, minkä vuoksi aamu tuntui PITKÄLTÄ. Kotona en saanut enää tehtyä juuri mitään järjellistä. Ajattelin ruokaa ja jännitin toimenpidettä. Lähdinkin sitten hyvissä ajoin kohti klinikkaa.

Klinikalla sain esilääkkeen, jonka nappasin puoli tuntia ennen operaatiota. Sitten istuin odotustilassa ja näennäisesti luin kirjaa mutta enhän siinä juuri edennyt kun tavasin samaa kappaletta uudelleen ja uudelleen. Mies tuli lyhyen työpätkänsä jälkeen (oli aamulla käynyt omassa operaatiossaan) myös klinikalle ja saimme viime hetket odoteltua yhdessä.

Rakon tyhjentäminen oli työlästä ja vähän kivuliastakin kun alavatsan lihakset olivat aika lailla pois pelistä ja ei oikein tohtinut painaa vatsaa (mitä joskus teen kevyesti jos haluan rakkoni aivan tyhjäksi). Lepohuoneessa sonnustauduin kietaisuhameeseen ja ylipolvensukkiin (olen herkkä kylmälle)  ja sain onneksi pitää päälläni myös pitkähihaisen neulepaitani.

Pian meidät ohjattiinkin toimenpidehuoneeseen. Olin siellä kerran aikaisemmin käynyt ultrattavana sillä vasen munasarjani aika oikukkaasti piiloutuu ja suostuu ultrassa näkyviin vain pienten kommervenkkien avulla. Ensin alapää "pestiin" eli pyyhkeellä pyyhittiin ulkopuolelta ja levittimen levittäessä emätintä, vähän pyöriteltiin jollain puhtaaksi emätin. Se kuulemma on monista kivuliain osa. Minulla se ei tuntunut kovin kivuliaalta, yläpintaa pyyhittäessä tosin epämielyttävältä. Mutta sen kesti helposti. Sitten vasempaan käsivarren ympärille systeemit mittaamaan verenpainetta ja sykettä ja oikeaan kämmenselkään kanyyli lääkeannostelua varten. Suonetkin minulla on aina välillä piilossa, niin nytkin. Pieni suoni löytyi ja hoitaja laittoi siihen lasten kanyylin (!). Pyysin kuitenkin aikuisten lääkeannosta ja sainkin... Pian saapui lääkärinikin ja hän antoi käskyn lääkkeen laittamisesta. Hän sanoi lääkkeen vaikuttavan nopeasti mutta ei minulla siitä sen ihmeempiä tuntemuksia tullut kuin hiukan pistelyä käsiin. Kivun se onneksi kuitenkin vei sillä itse toimenpide ei minusta ollut kivulias.

Ensin käytiin oikealla puolella ja sieltä saatiin kaikki tyhjäksi yhdellä pistolla. Kaiken kaikkiaan kivuton ja ihan ok tunnelma. No, mutta sitten vasen... Tässä kohtaa taisin itkeä tirauttaa, suurelta osin varmasti jännityksestä mutta lääkettä tuupattiin hiukan lisää. Hoitaja löysi pitkän painelun jälkeen oikean kohdan ja vasenkin munasarja saatiin näkyviin. Sitä piti sitten vielä painaa niin, että se saatiin lähelle kohdun seinämää, jottein neulalla olisi tarvinnut lähteä kovin pitkää matkaa sohimaan. Vasemmalle puolelle piti mennä kaksi kertaa, joista jälkimmäinen tuntui jonkun verran ikävämmältä. Sinne jäi pari pientä rakkulaa pyörimään mutta niistä ei kuulemma huolta, niihin ei vaan päästy enää helposti käsiksi.

Punktion jälkeen lääkäri vielä tarkisti pikkulantion tilanteen ja siellä näytti ihan hyvältä ja rauhalliselta, ei vuotoja ja jonkun verran asiaankuuluvaa nestettä mutta ei mitään huolestuttavaa.

Toimenpiteen jälkeen hoitaja ja mieheni saatteli heräämöön. Siellä lepäsin tovin ja rupesin melko pian kärkkymään aamulla tekemiäni eväitä. Pahoinvointiriskin vuoksi odottelin kai 30 min operaation päättymisestä ennen kuin ryhdyin murkinoimaan. "Lähtölupa" tuli klinikan hoitajalta, joka hänkin toi meille suolakeksejä, keksejä ja mehua.

Pian pääsimmekin taas tapaamaan lääkäriäni. Selvisi, että munasoluja minulta oli saatu vain seitsemän. Olin itse pettynyt määrään mutta vielä ei voi tietää miten niiden käy. Toivottavasti saamme ainakin sen yhden hyvän alkion! Eilen iltapäivällä lähetimme mielessämme terveisiä klinikan laboratorion suuntaan, jossa solumme kohtasivat toisensa. Toivottavasti siellä on nyt kaikki hyvin - selviää maanantaina jo, meillä kun mennäänkin aikaisemmista suunnitelmista poiketen lyhyellä viljelyllä. Toivottavasti uni nyt tulee jännityksestä huolimatta!

Voimia ja tsemppiä kanssasisarille, nyt on muutamakin pariskunta, joissa mennään aika samassa aikataulussa. 

Punktiopäivän jännitystä

Nyt se sitten viimein on - odotettu toimenpidepäivä. Mies on nyt jo hoitamassa omaa osuuttaan, minun vuoroni on ennen puoltapäivää. On vähän mälsää, että vaikka valvoin neljästä alkaen, en älynnyt käyttää mahdollisuutta hyväkseni ja syödä jotain ennen puoli kuutta. Saamassani ohjeessa sanotaan, että syöminen ei ole hyväksi toimenpidettä varten annettavan lääkkeen vuoksi, ilmeisesti voi aiheuttaa pahoinvointia. Jos olisin aivan varma, että se on ainoa syy niin ottaisin ehkä riskin ja nappaisin appelsiinin mutta nyt en ehkä ota riskejä...

Lääkäri ounasteli irroituspiikistä tulevia kipuja eiliselle mutta eilen oli onneksi vielä aika kivuton päivä, muuten työpäivä olisi ollut aika tuskainen. Sen sijaan tänä aamuna on jo tuntemuksia, lähinnä sellainen jatkuva juiliminen, nyt tulee sellaisia viiltäviä yhtäkkisiä kipuja vähemmän.

Ja niin, kohta mennään...