Virallinen testipäivä

Menin sitten sen virheen tekemään, että viikonloppuna (ja tänäaamuna) tein kymmenisen raskaustestiä. Verkko on kuormittunut hakusanoista "plussa vasta pp12 jälkeen" ja olen päätynyt lukemaan mitä mielenkiintoisimpia keskusteluja. Nyt kun jollain lailla voin tätä päätöntä toimintaa arvioida ulkoapäin, ymmärrän miksi lääkärimme pudistelee päätään kun tivaan jotain "netistä löytynyttä" seikkaa.

Olo on lannistunut hiukan sillä toki on tullut luettua noin sata viestiä, joissa naiset kertovat plussanneensa kotitestillä kahdeksan päivää siirron jälkeen. Ja minä testaan negan vielä veritestipäivän aamuna.

Aion kuitenkin käydä labrassa sillä jotain olojakin tässä on ollut, ne nippailut alavatsalla, noin viikko sitten hiukan huimausta... Lisäksi jossain vaiheessa ihan oikeasti uskalsin kuvitella, että olen raskaana ja kävimme miehen kanssa neuvotteluja siitä, missä neuvolassa alkaisimme käydä. Neuvolakäynnit omalla alueella eivät ole ihan itsestäänselvä juttu meille sillä minä teen tiivistä yhteistyötä oman alueen (ja kahden lähialueen) neuvolan kanssa työni puolesta. Eli paljon on pitänyt puntaroida kuinka lähelle yhteistyökumppaneita haluaa oman elämänsä ja tässä tapauksessa, myös kehonsa, viedä.

Huomaan, että kovin toiveikkaana varasin myös lahjahieronnan  tälle illalle tiedolla, että tulisi sopia raskaana olevalle. Viimeksi odottelin tietoa veritestistä siihen, kunnes olimme molemmat kotona miehen kanssa. Nyt olen toivonut, että hän ilmoittaisi minulle tuloksen töiden jälkeen, ennen hierontaa. Mies siis soittaa tuloksen sillä itse olen vielä iltapäivän kiinni niin, etten pääse soittamaan ennen klinikan sulkeutumista.

Vielä siis sinniteltävä ainakin sinne iltapäivään, jotta tuloksia veritestistä olisi selvillä. Nyt kyllä jännittää. 

Piinaksi muuttui kiireinen odotus

No johan tämä tosiaan muutti muotoaan tämä virallisen testipäivän odotus. Nukkumisesta ei nyt tule sitäkään vähää, mitä edes keskinkertaisena yönä.

Nyt kun jotain tuntemuksia tuntuisi välillä olevan, voin vaan arvailla, mistä johtuvat. Toisinaan asentoa vaihtaessani sängyssä, seisomaan noustessa tai jos kierrän keskivartaloa, saattaa tuntua vihlaiseva nippaisu enemmän oikealta puolelta (johtofolli oikealta tässä kierrossa). Leukaan tärähti finni ja väsymys vaivaa niin, että useimmiten olisin valmis sänkyyn heti kahdeksan jälkeen. Mainittakoon, että tänä unettomanakin jaksona rytmi on tavallisimmin ollut se, että klo 22 menen nukkumaan. Tiettyjä haastavampia jaksoja lukuunottamatta en varsinaisesti enää tuntenut väsymystä kun kehoni taisi tottua noihin 3-4 tunnin yöuniin.

Piti nyt sitten ihan laskea; nyt on siis 11.päivä siirron jälkeen. Ilmeisesti erittäin herkkien raskaustestien pitäisi jo antaa tulos. Tästä syystä olenkin siis testannut eilen illalla (huono ajatus mutta tuli sauma kun mies lähti kauppaan enkä halunnut etukäteen kertoa, että sorrun testaamaan) ja tänä aamuna. Negatiivisia olivat. Aamuisessa oli ehkä jotain sangen haaleaa siinä kohdalla mihin sen toisen viivan pitäisi piirtyä mutta on kyllä varmaan ollut enemmän mun tahtotilasta kiinni nähdä siinä jotain haituvanhaaleaa. En nyt vielä kuitenkaan lannistu ja tarkoitus on edelleen huomenaamuna marssia labraan.

Josta tulikin mieleen; Felicitaksella käyvät - onko teille aina tehty lähete labraan? Mulla ei tällä kertaa sitä tullutkaan (mulla tulee aina sähköpostiin tieto jos on uusi lähete). Voin kai silti marssia labraan ja pyytää tulosta lähetettäväksi klinikalle, josta sitten soitan tuloksen?  Käyn siis Mehiläisen labrassa ja nehän ovat samaa konsernia... Tietääkö joku kohtalotoveri?

Piinaton piina - laskematta en tiedä monesko päivä!

Aika keskiviikkoisen siirron jälkeen on ollut verrattain hektistä. Aamuöiden pitkinä tunteina operoin edellisen työni viimeisiä juttuja kasaan, päivät sujuivat luonnollisesti töissä ja illat hurahtivat kuin itsestään. Siirtopäivän iltana kävimme miehen kanssa treffeillä ja perjantai-iltapäivällä hain kummitytön kyläilemään. Sama ihanainen tyttö tuhisee nyt päiväunillaan.

Piinailu ei olekaan ollut mielessä päälimmäisenä kun ympärillä on ollut menoa. Mieli on toki jollain lailla virittynyt ajattelemaan tätä elämämme nyt suurimpana asiana. Eilen sukulaisen ylioppilasjuhlissa isäni vaimo totesi, että "parin viikon päästä sitten on jännät paikat".  Parin viikon päästä on vihkipäivämme, mutta olin jo korjaamassa isäni vaimoa todeten, että "jännitämme itse asiassa jo melkein viikon kuluttua". Tajusin kuitenkin viime hetkellä hänen viittaavan vihkipäiväämme raskaustestin sijaan. Lopulta en ole aivan varma mitä olen maininnut isälleni tästä siirrosta. On mahdollista, että mainitsin siirtopäivän hänelle. Tai sitten en.

Tänään pistin Gonapeptylin joten se nyt kertoo siitä, että päivissä mennään niillä kohdin kun alkion kiinnittyminen on tapahtumassa jos on. Mitään tuntemuksia ei ole.

Piinatonta piinailua siis...Ehkä tämä tästä vielä piinaksi muuttuu:D

Kaunista viikonlopun loppua ja alkavaa kesäistä viikkoa!

Tunnekuohuisia päiviä ja ruokavalion muuttuminen suklaapainotteiseksi

Keskiviikkona olin elämäni ensimmäisessä PASissa. Huokaista uskalsin siinä vaiheessa kun klinikalla lääkärimme otti meidät vastaan ja kertoi, että ensimmäinen sulatukseen otettu alkio oli selvinnyt ja se näytti hyvältä. Mikä helpotus.

Siirrossa ei ollut mitään ihmeellistä, tunsin katedrin paremmin kuin tuoresiirrossa ja jossain kohtaa tunne oli hiukan epämiellyttävä (kaukana edes pienemmästä kivusta tosin). Mies seurasi olkaani rapsutellen toimitusta. Molempien katseet oli varmasti liimattu näyttöön, piti päästä todistamaan se taianomainen "pölähdys". Toimitus oli nopeasti ohi ja olo oli vähän epätodellinen, piti vähän vakuutella itselle, että kyllä se sinne meni, nyt vain odotellaan ja toivotaan parasta. Lääkäri totesi edellytysten raskauden alkamiseen olevan nyt hyvät ja että on vain huonoa tuuria jollei raskaus tästä ala.

Vessassa kävin toimenpiteen jälkeen ihan kehoituksesta. Olisin ehkä voinut jättää käymättäkin sillä olo ei ollut alkuunkaan niin julma kuin edellisellä kerralla jolloin jo noin tunti ennen siirtoa olin valmis vaikka lorottamaan housuuni. Nyt kävin kuin käskystä, samalla jännittäen ettei pieni karkaa heti ensimmäiseen pyttyyn. Tämä asia onkin nyt muuttunut. Sanoisin, että vainoharhaisuuden portteja kolkutellen olen nyt käynyt vessassa. Siellä tulee kuitenkin käytyä monta kertaa päivässä ja joka ikinen kerta mietin mitä muuta mahtaa karata kun alaspäin "väylä on auki".

Seuraava päivä alkoi ikävimmällä mahdollisella tavalla - konfliktilla työtoverin kanssa meidän kummankin toiseksiviimeisenä työpäivänä. Ehdotin asian läpikäymistä saman iltapäivän tiimipalaverissa rauhoitettuna aikana, jolloin lapset nukkuvat. Työtoverini kieltäytyi tästä tarjouksesta ja palaveeraaminen jäi perjantaiaamuun, jolloin tukena oli esimies. Pahan mielen kautta mentiin ja harmittaa vietävästi, että heti aamuun sattunut tilanne väritti koko päivän tunneilmapiirin ja mustasi mielen. Sinä samaisena päivänä kun jouduin lopuillekin hoidossa oleville lapsille jättämään hyvästit. Hyvästit olivat haikeat. Kannan mukanani upeita muistoja menneeltä vuodelta ja toive iloisesta jälleennäkemisestä on luonnollisesti suuri. No, tästä ei päästä kuin ylöspäin mutta voin sanoa, että kyllä jurppi kun heti siirron jälkeisenä päivänä tuli vielä tällainen stressipiikki. Olisin ilolla voinut elää ilman tätäkin kuoppaa. Toivottavasti pikkuinen kesti tämän pahan mielen ja suuren luopumisen päivän.

Nyt olen sitten tankannut suklaata (hyi minua) siinä uskossa, että raskaus alkaa ja kohta loppuu tällainen mässääminen ja alan syödä niin, että masuvauva voi hyvin. Sitten saa turhat sokerit jäädä.

Öitä testiin enää yhdeksän! Vaikka jo yritin googlailla Lugesteronin ja Zumenonin säilyvyyttä lämpimässä, en nyt vielä mene asioiden edelle. Katsotaan testi ensin ja sitten mietin miten saan tarvittaessa lääkkeet mukaan matkalle, jos siltä näyttää että niitä tarvitaan.

Kiitos Femar!

Voi siskot, miten olisin kaivannut pohdiskelu- ja pähkäilyapuja eilen. Päivän ovulaatiotestit menivät seuraavasti

• aamun testi n. klo 6.30 - viallinen testi tai liian vähän/paljon kostunut testipää - ei tulosta
• iltapäivän testi n. klo 14 - jätin testin vessaan vilkkumaan ja ajattelin, että menen ihan muutaman minuutin kuluttua takaisin katsomaan tuloksen. En mennyt ja näyttö oli sammunut (käytän nyt siis sen päänsärkyvaiheen eli kahden viivan tulkitsemisen jälkeen Clearblue digital -testiä). Kun napsautin tikun irti, ilmeistyi näyttöön aivan selvä hymynaama! Ilmeisesti silloin kun ovulaatiotesti on vielä negatiivinen niin näyttö jää tyhjäksi tikun irrottamisen jälkeenkin sillä tällainen tuli uutena (manuaalissa toki sanotaan selvästi, että irrottamisen jälkeen tulos tulee esiin kahden minuutin ajaksi) minulle. Pari epätoivoista kertaa kun olen testannut työpäivän aikana (ja luonnollisesti unohtanut kytätä ilmestyykö hymynaama), testin irrottamisen jälkeen näyttö on ollut mustana vaan. 
• illan testi n. klo 19 - hymy! Tämän tein aivan vaan varmistuksen vuoksi sillä heti plussatessani piti tuikata Ovitrelle.

Eilen olisi kyllä ollut tarvetta klinikan iltapäivystykselle. Mietin nimittäin seuraavaa; pistinkö nyt liian aikaisin Ovitrellen kun se päätyi rasvamakkaraani eilen illalla? Olen ilmoittanut lääkärilleni testaavani aina aamulla. Viime päivinä olen tosin myös testannut iltapäivisin töissä sillä olisin niin hartaasti toivonut, että ovisplussa osuisi jollekin muulle päivälle kuin (mieheni ennustamalle) lauantaille. Tuleva keskiviikko  on nimittäin töiden puolesta sangen haastava ja siihen keskelle päivää sattuva siirto ei varsinaisesti helpota tilannetta. Niin ja minulle ilmoitettu siirtopäivä on lh-huippu+4 päivää.

En tiedä onko lääkärini sitten tämän tiedon varassa, että testaan vain aamulla, antanut ohjeeksi pistää Ovitrelle heti ovulaatiotestin plussatessa. Aikaisemminhan olen lopettanut testaamiset ensimmäiseen hymyyn eli en edes tiedä miten pitkä lh-huippu minulla tavallisesti on; näkyykö testissä kaksi päivää. No, tänään aamulla ainakin vielä näkyi.

Nyt siis painiskelen sen kanssa, että jos tunteja siirtoon lasketaan ovitrellen pistämisestä niin olen pulassa. Toisaalta mietin sitä, että koska kroppani näyttää toimivan hitaanpuoleisesti, onko tavallaan sama kuin jos joku normaalisti toimiva nainen olisi pistänyt vasta tänä aamuna...

Huominen siis vähän jännittää kun soitan aikaa siirtoon. Toivottavasti en nyt mokannut tätä. Vertaistuki jäi nyt hakematta täältä sillä illan käytin aikaa pienen ihanan kummityttöni kanssa. Pähkäilimme asiaa miehen kanssa ja hänen mielestään ohje oli yksiselitteinen - heti pistän kun plussaa sillä emme tosiaan sopineet enää tällä tapaamisella mihin aikaan päivästä testaan. 

Soutaa, huopaa...

Viikonloppuna mies siivosi ja minä sotkin. Juuri vaihdetuille lakanoille jätin heti lauantaina naurettavat veriviirut. Ei siis oikeaa vuotoa mutta sellaiset sotkut että lakanapyykkiä pestiin tuplasti. 

Mitään ei sitten tapahtunut koko lauantain aikana enää ja kuppiin jäi yöllä vain hailakka rusehtava väri. Sunnuntaina, kaikessa viisaudessani tein vielä ovulaatiotestin varmistaakseni, ettei vuoto ollut ovulaatioon liittyvää (minulla ei koskaan ole ollut veristä vuotoa ovulaation aikana). Ei ollut. Ei mitään kipuja tässä vaiheessa. Sunnuntaina sitten jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä, että jotain sisältä oikein kaivamalla saa ongittua. Ja ei kun lakanoiden suojaukseen  - vain todetakseni, että onnistuin väistämään suojatut kohdat ja tahrimaan lakanat jälleen. Parhaalla tahdollakaan vielä sunnuntai-iltapäivän meininkejä ei voinut kutsua kuukautisvuodoksi. 

Tunnelmat tuossa vaiheessa: "Oliko tämä nyt tässä?"  "Oliko tämä nyt vuoto vai ei?" "Mitä kehossani tapahtuu?" Ja näissä tunnelmissa varasin ajan aivan tavalliselle gynegologille kun ei klinikan omalle lääkärille saanut sopivaa aikaa. 

Kului tovi ja vuoto alkoi. Kivut alkoivat lievinä ja vasta yöllä oli varsinaisesti kivulias olo. Peruin gyneajan ja tänään soitin varatakseni ajan klinikan omalle lääkärille. Eniten kai omasta toiveestani tätäkin pasia yritetään luonnolliseen kiertoon, toivottavasti kehoni nyt jaksaa toimia niin kuin sen on tarkoitettu. Eli ultraan menen vasta kiertopäivänä 10 (ohje oli mennä kp 10-12 ja minulla on siis pitkähkö kierto) ja sitten vaan toivotaan, että ovulaatio löytyy ja että limakalvo kasvaa sopivaksi siirtoa varten. 

Nyt on käytössä öljyt, greippimehut ja ubikinon limakalvoa paksuntamaan. Ja huomenna vyöhyketerapiaan (unettomuuden vuoksi ensisijaisesti), jossa tietenkin mainitsen myös tämän valmistautumisen pasiin ja limakalvon paksuttamistoiveen. 

 

Otan vastaan myös mahdolliset huuhaavinkit ja olen aika lailla valmis kokeilemaan kaikenlaista (mielellään lääkkeetöntä ja ehdottomasti laillista:D). 

Kolme vaihtoehtoamme

Saimme tänään kuulla lääkäriltä vaihtoehdoistamme nyt kun alkion tuoresiirrosta ei tullut onnistumista. Toivon niin kovin, että kehoni jaksaisi nyt tehdä tehtävänsä ja pääsisimme luonnollisessa kierrossa tehtävään pasiin.

Vaikka sitä miten "tekisi kaikkensa jotta onnistuisimme toiveessamme" niin luonnollisin vaihtoehto kuulostaa nyt hormonihirviökauden jälkeen hyvältä. Vaikka saatan luomuhormoneillanikin muuttua hirviöksi, pidän siitä olotilasta kuitenkin enemmän. Muut vaihtoehdothan ovat siirto vahvistettuun luonnolliseen kiertoon tai kokonaan lääkkeelliseen kiertoon. Nähtäväksi kuitenkin jää miten kroppani toimii ja voi olla, ettei toimi siten kuin pitäisi. Siinä tapauksessa tietenkin käytämme muita kortteja.

Nyt harhailen muissa blogeissa ja yritän löytää tietoa akupuktiosta hoitomuotona unettomuuteen ja mahdollisesti tueksi alkion kiinnittymiseen. Unettomuus siis jatkuu ja osittain myös riippumatta siitä minkälaisen lääkekoktailin otan. Seuraavan siirron jälkeen tulee kuitenkin aika, jolloin en taas halua myrkkyjä käyttää ja siksi nyt tutkin vaihtoehtoisia tapoja hoitaa itseäni. Vaikka on mahdotonta sanoa miksi alkio ei kiinnittynyt, toivoisin silti, että seuraavaan siirtoon pikkuisella olisi edes hiukan mukavammat olosuhteet. Nyt keho on vielä niin stressitilassa, etten itsekään haluaisi olla itseni lähellä. 

Rakastettu (ja pakastettu?)

Viime perjantaina jatkoin aamulla labrakäynnin jälkeen matkaa keskustasta töihin. Junassa kuulin kuinka mieshenkilö kertoi tutulleen perheeseen pian syntyvästä kolmannesta lapsesta. Juuri painiessani omien tuntemusteni kanssa - olisinko raskaana, odottamassa ensimmäistämme vai olikohan ensimmäinen ihan realistinen yrityksemme kuitenkin epäonnistunut - olin tietenkin jo omalla tavallani virittynyt kuulemaan ja kuuntelemaan tällaisia keskusteluja. Purin huulta ja puristin laukunhihnaani.

Ja ehkä nyt kun sitä itse niin kovin odottaa niin suhtautuu vain kaikista ymmärtäväisimmin sellaisiin odotuksiin, jossa lasta toivotaan kovasti ja vaikka jännitettäisiin miten kaikki sujuu niin ainakin puhutaan se jännityskin parhain päin. Että selvitään kyllä kun jotain niin kaunista on maailmaan syntymässä.

Olen työskennellyt vauva-ja lapsiperheiden kanssa ja mitkään tunteet, mitä lasten tai  puolison kanssa tai lapsiperheen arjen tuiverruksessa voi vanhemmille tulla, ei sinänsä ole vieraita ja työskentelysuhteessa olen kyllä valmis kuulemaan ja työskentelemään ihan kaikkien tunteiden kanssa. Mutta juuri nyt, juuri tässä omassa tilassani tuntuikin hurjalta kuulla junassa tarinaansa kertoneen suusta, että "kannattiko tähän enää ryhtyä" ja "matkatkin olisivat helpompia". Aivan epäilemättä he tulevat rakastamaan lastaan ja pitämään tästä hyvän huolen, ei siitä ole kysymys. Tai ehkä hän kertoi juuri siitä päivän tai viikon notkahduksesta, epäilystä? Mutta miksi kertoisi niin jollekin tuttavalleen (ei selvästikään ystäviä olleet kuitenkaan)?

Kotona illalla surimme miehen kanssa epäonnistumista ensimmäisessä hoidossa. Mutta samalla toivoimme, että seuraava yritys toisi meille jo ennakolta hyvin rakastetun - ja ehkä alkuvaiheinaan pakastetun - lapsen. Lapsen, jota jo odotamme kovasti. Lapsen, joka saa tulla sellaisena kuin hän on. Lapsen saaminen tulee muuttamaan elämämme ja haastamaan meidät ihmisinä, ottamaan vastuun itsemme lisäksi pienestä kasvavasta ihmisestä. Mutta sitä juuri me haluamme niin kovin.

P.S. Tagiksi päätyi katkeruus. En kai voinut välttää sitäkään. Välillä se tulee voimakkaampana ja välillä heikompana mutta tulee kuitenkin, vaikka kuinka pyrkisin välttämään. Ystävien kohdalla lapsiuutiset ovat onnellisia tapahtumia (vaikka hetkellisesti kirpaisisikin) mutta vähänkin vieraamman kohdalla en aina mene soikeaksi onnesta vaan väännyn kuin taivutettu puu, kieroksi ja katkeraksi eukoksi.