Jotain normaaliakin

Onneksi tähän elämään mahtuu nyt myös olon parannuttua ihan tavanomaisia asioita. Minulla jatkuu vielä hyppy-ja vartalonkiertokielto eli harrastukset saavat vielä odottaa mutta jokin jo asettuu uomiinsa. Viime yönä nukuin jo viisi tuntia ja voimat pääsivät vähän palautumaan.

Mies yritti päivällä lääkäriltä urkkia kiertoteitse, että onko liikuntakielto muilta osin vielä voimassa ja koska paikalla oli vielä hoitajia niin itse selvensin, että onko tulehdusriski vielä olemassa. Muuten olisin kyllä kysynyt ihan suoraan ja kiertelemättä. Ehkä olemme päässeet tavallaan aika helpolla sillä intiimielämäämme ei ole kovin kummemmin ronkittu eikä siihen puututtu eli omankaan lääkärin kanssa ei ollut tullut tavaksi puhua yhdynnöistä. Poikkeuksena tietenkin alkuvaiheen spermanäytteisiin valmistautumislakot ja tauot miehen kivesbiopsioiden vuoksi. No, tulehdusriskiä kuulemma ei enää ole ja käytimmekin miehen kanssa tilanteen hyväksemme. Minun vointini kun ei juurikaan sallinut kovin intiimiä kanssakäymistä siinä vaiheessa kun kehoni toimi laboratoriona.

Nyt seksi on taas nautinnollista mutta ihan kamalasti ei vieläkään uskalla hurvitella. Ilmeisesti rakastelua kuitenkin voidaan pitää ihan hyvänä myös alkion kiinnittymisen kannalta, sperman joidenkin ainesosien kerrotaan tukevan kiinnittymistä. Ei kai tällä kuitenkaan siittiöitä tarkoiteta? Niitähän meillä ei nimittäin spermassa tavattu...No, ei sovi nyt myöskään riskeerata sitä, että kohtu supistelisi ja alkion mahdollisuudet tarrautua heikkenevät. Minun orgasmini ovat siis toistaiseksi pannassa.

Jollain lailla tuntuu, että voi koitua jossain myöhemmässä vaiheessa turmiokseni, kun en vieläkään osaa mieltää meitä lapsettomina (jos yrityksemme jatkuu ja jatkuu ja varsinaisen odotuksen alkuun ei päästä), mutta nyt tässä ajassa ennen raskaustestiä voin ajatella, että olemme kuin kuka hyvänsä lasta toivova pariskunta. Kaikki varovaisuus, jännitys, unelmointi, hellien ajatusten lähettäminen kohdun suunnalle...kaikki nämä varmaan tavalla tai toisella kuuluvat tähän vaiheeseen kun lasketaan päiviä siihen, että on jollain lailla järkevää tehdä raskaustesti. 

Nyt(kö vasta?) jännittää!

Kuljetan ylpeänä mukana yhtä alkiota, tai ainakin toivon niin. Tänään iltapäivällä katetri kävi sisälläni ja labra vahvisti alkiokatetrin palautuneen heille tyhjänä. Eli nyt sitten jännittämään, piinailemaan? Ihanko oikeasti. Mietin vaan, mitähän olen mahtanut tehdä viimeiset pari viikkoa; muistanko piikittää oikein, syönkö oikein, nukunko oikein, liikunko oikein, lepäänkö oikein, ajattelenko oikein, tunnenko oikein? Onko kaikki kunnossa ja sopivasti jotta saisin sopivan (ei liian vähän muttei myöskään liian paljon) määrän rakkuloita kasvamaan? Sopivasti niin, että rakkulat kasvavat sopiviksi, kypsyvät mutteivät puhkea? Sopivasti niin, että onnistuneet yksilöt saadaan punktiossa poimittua? Sopivasti niin, että turvallisesti palaudun punktiosta ja etenkään oikukas vasen munasarja ei pääse kiertymään? Sopivasti niin, että kohtuni on vastaanottavainen alkiolle, jos sellaisia saadaan aikaiseksi? 

On siis piinailtu jo ennen piinapäiviä. 

Nyt kuitenkin, matkassa on yksi alkio ja kaksi saatiin pakastettua! Olo on helpottunut, onnellinen!