Kiertopäivä 41

Periaatteessa ei olisi tuon enempää sanottavaa - ahdistaa ja tuntuu kurjalta, että pas:iin pääsy vaan venyy ja venyy. Tässä kuluvassa kierrossa siis paitsi kyllästyin pissaamaan tikulle ja odottamaan ovulaatiota, en pitänyt hyvänä, että siirto olisi tehty nyt kun kroppa on niin sekaisin unettomuudesta. Jos jotain niin haluaisin pienellemme hyvän alun.

Kuukautisten odotusta siis, edelleen. Tämä alkaa kuulostaa elämältäni pari vuotta sitten, jolloin tämä olisi ollut aivan normaali kierto tai yhtä normaalia oli, että kuukautiset saattoivat jäädä pois puoleksikin vuodeksi, ilmeisesti stressin takia. Muuta syytä en jälkeenkään päin keksi.

Nyt syy on ilmeisesti unettomuus, olen alinomaan todella väsynyt enkä usko, että hormonitoiminta tykkää tästä hyvää. En ole laihtunut eli paino on varmaan hyvinkin 57 ja 60 välillä (ei vaakaa eli en tiedä tarkasti) , nyt todennäköisesti lähempänä pyöreää lukua. Nyt väsyneenä on tehnyt paljon enemmän mieli makeita herkkuja ja vaikka olen yrittänyt pitää hyvää ateriarytmiä, on esimerkiksi työssä kiskottujen lounaiden laatu ollut vaihtelevaa ja riippunut täysin siitä minkä verran jaksan käyttää aikaa ruoanlaittoon. Viime päivinä se on ollut todella vähäistä ja lounas on saattanut olla puuro tai kaupasta mukaan napattu mikrokeitto. Ei hyvä. Kostautuu sillä, että himoitsen vähän kaikenlaista makeaa ja annan nyt halujen viedä. No, ainakaan en pääse laihtumaan, mikä ilmeisesti on ainakin kerran historiassani ollut kuukautisten poisjäämisen syy.

Nyt vaan toivoisin, että saisin tämän unettomuuskierteen katkaistua. On ahdistavaa tietää, että stressitasojen laskeminen ja riittävän unen saanti voisi varmasti vaikuttaa myönteisesti tähän hormonitoimintaankin. Ahdistavaa siksi, että tiedän sen niin hyvin mutta niin monia keinoja kokeiltuanikaan en vaan onnistu pääsemään tästä mihinkään! Ilmeisesti pitkä sairausloma auttoi jonkun verran, sen aikana verenpaineet tulivat normaalilukemiin ja leposykekin jo seitsemäänkymmeneen. Töiden alettua verenpaine on pysynyt kohtuullisissa lukemissa mutta syke huitelee 80 ja 90 välillä, siis levossa. Jollekin lähellä 80 oleva leposyke olisi jo hyvä mutta tässä yksilölliset erot ovat suuret, minulle se on roimasti koholla.

Onneksi tämä ei ole koko totuus. Töissä lapset ovat aivan ihania - edelleen ja kotona mies on ihana ja rakastettava, aina.  Muutaman viikko sitten riitelimme ja se sumensi myös maailman hetkeksi mutta onneksi arkemme jatkuu taas onnellisena. Siitä, että suhde on hyvä, saa kyllä voimaa ja iloa jokaiseen päivään. Ystävät ovat olemassa ja olen jaksamiseni rajoissa pitänyt yhteyttä - valitettavasti minusta on tullut vähän vetäytyvä ja aloitekyvytön nyt kun tuntuu, ettei vaan jaksa, edes mitään mukavaa.

Pysähdys

Viikonlopun jälkeen oli pakko tehdä päätös ja ilmoittaa töissä, että jään sairauslomalle loppuviikoksi. Asia sai hoitajan siunauksen tiistaiaamuna kun leposyke huiteli lähellä sataa (normaali leposyke välillä 50-60)ja olin selvästikin aika itkuinen.

Eilen kävin vielä psykiatrilla saamassa vähän uutta tietoa ja ymmärrystä tilanteeseeni. Ja lisäsi sairauslomaan vielä ensi viikon kun oli sitä mieltä että se on aivan ehdoton minimi, jotta saisi kuormitustilaa vähän matalammaksi. Tämä setä selvitti suvussani olevaa sairastamista ja omaa taustaani ja sen perusteella muotoili, että minulla voisi olla alttiutta siihen, että rasittuessani tällainen unettomuus laukeaa. Ja että olen ehkä herkkä rasitukselle. Tämä ei kaikilta osin vastaa omaa arviotani sillä välillä tuntuu, että on kestettäväksi annettu yhtä ja toista ja kaikesta on tähän mennessä hengissä selvitty. No, en tietenkään voinut kertoa koko elämäntarinaani ja keskityinkin itse myös saamaan uutta tietoa. Seuraavaksi täytyykin taas ottaa google käyttöön ja selvitellä miten tuo insuliiniresistenssin vaikutus uneen on ja pitäisi varmaan jollain lailla tutkia myös mikä on nykytilanteeni ko. asian suhteen. Insuliiniresistenssihän minulla selvisi lapsettomuusklinikalla eikä tällaisesta ole koskaan ollut esim. työterveyden puolella epäilystäkään.

Iltapäivällä kävin myös vyöhyketerapiassa/homeopaatilla. Se olikin kokemuksena aivan uusi ja toivon tietenkin, että tästä lääkkeettömästä vaihtoehdosta olisi nyt jotain apua. Hoitajan käsitellessä jalkapohjiani, nukahdin. Ajallisesti en nukkunut muutamaa minuuttia pidempään jos sitäkään mutta ainakin hoito oli kovin rentouttava.

Viime yö ei unen suhteen poikennut normaalista. Heräsin klo 0.18 tai 1.18 (en muista enää) ja valvoin n. klo 5 saakka. Noin viidestä kuuteen olen nukkunut tunnin verran. Yöllä turhautti niin maan vietävästi kun kelloa katsoessani ei ollutkaan aamu. Yritin kuitenkin siirtää harmistuksen syrjään ja rentouttaa mielen, se vaan ei ole niin yksinkertaista.

Nyt siis keho viestii vahvasti - on aika pysähtyä hetkeksi. Klinikalle olisi ollut aika keskiviikkona ja perun sein edellisenä päivänä ja ilmoitin lääkärille, että haluan ennen seuraavaa alkion siirtoa saada kehoni siihen tilaan, että olen levännyt ja valmiimpi vastaanottamaan alkion. Lääkäri kohteliaasti totesi, että näin voidaan tehdä, oli se sitten oma tunteeni tai tosiseikka, että unettomaan ja väsyneeseen minuun ei saisi mitään kiinnittymään. Minun oli kuitenkin pakko ajatella tätäkin. Meillä on pakkasessa vain kaksi alkiota. En ihan heti näe, että jaksaisin lähteä uuteen ivf:ään aivan pian ja toivoisinkin, että saisimme ensimmäisen raskauden alkamaan näistä, vaikka onkin vähän, mistä ottaa.

Mies ei ollut tästä erityisen iloissaan mutta on kuitenkin ihanasti ollut tukenani ja eräänä iltana auttoi rentoutumaan hieromalla hartioitani.

Minä yritän nyt levätä.

Kolme vaihtoehtoamme

Saimme tänään kuulla lääkäriltä vaihtoehdoistamme nyt kun alkion tuoresiirrosta ei tullut onnistumista. Toivon niin kovin, että kehoni jaksaisi nyt tehdä tehtävänsä ja pääsisimme luonnollisessa kierrossa tehtävään pasiin.

Vaikka sitä miten "tekisi kaikkensa jotta onnistuisimme toiveessamme" niin luonnollisin vaihtoehto kuulostaa nyt hormonihirviökauden jälkeen hyvältä. Vaikka saatan luomuhormoneillanikin muuttua hirviöksi, pidän siitä olotilasta kuitenkin enemmän. Muut vaihtoehdothan ovat siirto vahvistettuun luonnolliseen kiertoon tai kokonaan lääkkeelliseen kiertoon. Nähtäväksi kuitenkin jää miten kroppani toimii ja voi olla, ettei toimi siten kuin pitäisi. Siinä tapauksessa tietenkin käytämme muita kortteja.

Nyt harhailen muissa blogeissa ja yritän löytää tietoa akupuktiosta hoitomuotona unettomuuteen ja mahdollisesti tueksi alkion kiinnittymiseen. Unettomuus siis jatkuu ja osittain myös riippumatta siitä minkälaisen lääkekoktailin otan. Seuraavan siirron jälkeen tulee kuitenkin aika, jolloin en taas halua myrkkyjä käyttää ja siksi nyt tutkin vaihtoehtoisia tapoja hoitaa itseäni. Vaikka on mahdotonta sanoa miksi alkio ei kiinnittynyt, toivoisin silti, että seuraavaan siirtoon pikkuisella olisi edes hiukan mukavammat olosuhteet. Nyt keho on vielä niin stressitilassa, etten itsekään haluaisi olla itseni lähellä. 

Terävällä esineellä

Luonnoksissa on odottelemassa keskeneräiset muistiinpanot hoidoista ja lääkkeistä ja siitä, mitä tämä kaikki on jo tässä vaiheessa tullut maksamaan. Ja hiukan tietoa mm. kelan lääkekatosta niille, jotka ovat riittävän viisaita siihen, että tilanteen salliessa muistavat lääkekattokertymän. Mainittakoon jo nyt, että minua muistutti lääkekatosta oma hyvä ystäväni silloin, kun hoidot olivat vielä edessäpäin, emme tienneet hoitomuotoa ja yksityiskohtia ja todennäköisesti kuvittelin, että "eihän meille nyt varmaan niin paljon niitä lääkekuluja tule".

No, nyt on kuitenkin jotain painavampaa vielä mielessä ennen sitä. Jatketaan sitten noista "saako tästä edes puhua" -aiheista sitten myöhemmin.

Toimenpidepäivä lähestyy ja ensimmäisenä siitä muistuttaakin jo huomenna otettava irroituspiikki. Nyt punktio on alkanut kyllä hieman myös jännittää, lähinnä tuon vasemman munasarjani haastavan sijainnin takia. Minulle ei kerrottu (enkä viitsinyt jäädä kyselemään, näköjään murehdin ja vuodatan täällä mielummin ja ihan oikeasti, olin shokissa kun selvisikin, että toimenpide tosiaan on jo saman viikon perjantaina. Ei siinä jäänyt omille ajatuksille tilaa!)  tuleeko tämä tarkoittamaan jotain itse operaation kannalta. Tuleeko operaatiossakin hoitaja työntelemään vatsaani, jotta sarjat ylipäätään löytyvät vai mitä oikein tapahtuu. Pelkään todennäköisesti nyt kaikkea, mikä on mahdollista ja kaikkea, mikä ei edes ole mahdollista, saati odotettavissa. Se kuitenkin on suuri huoli, että kai sieltä vasemmalta saadaan myös turvallisesti imaistua rakkulat mukaan.

Ja vielä. (VÄSYNEESEEN) tajuntaani tärähti juuri hormonihoidon annostaulukkoa tutkiessani, että tämän päivän annoksena on ollut eri kuin tavallisesti. Tapanani oli jakson aikana, että laitan vessan peiliin muistutuslapun erikokoisesta annoksesta mutta tänään ei ollut lappua ja pelkäänpä pahoin, että olen pistänyt väärän annoksen. Nyt en tiedä mitä tehdä. Huomenna tietenkin soitan klinikalle mutta nyt kyllä pelottaa että tuli mokattua tavalla, jota on vaikea enää paikata!

Väsyneenä virheiden määrä kasvaa mutta tämä on nyt aika anteeksiantamatonta. Tällaisen jälkeen sitä ei kai ole hyvät yöunet maittaneet kenellekään vaikka lepo olisi kyllä nyt enemmän kuin tarpeen!

Stressin ja hyväksi kasvualustaksi valmistautumisen ristiaallokossa

Olen tämän viikon ollut poissa töistä. Lääkärin kirjoittamassa paperissa lukee ei-elimellinen unettomuus.  Ei-elimellisellä viitataan ilmeisesti siihen, ettei se ole yhteydessä mihinkään vakavaan unottomuutta aiheuttavaan sairauteen. Eipä sillä, harvoin minua niin perinpohjin on tutkitukaan, yleisesti ottaen kun taidan olla varsin terve.

Tällä hetkellä koen ihan suunnatonta painetta siitä, että minun tulisi elää mahdollisimman tasaisesti ja normaalisti; käydä töissä, harrastaa, olla kotona, viettää aikaa miehen kanssa, syödä säännöllisesti ja nukkua hyvin. Yksi pala petti - uni. Uunen vuoden jälkeen unta on ollut kahdesta neljään tuntiin yössä. Jossain kohtaa se oli sitten liian vähän; petti kunto, arviointikyky, kyky kannatella asioita mielessä. Työssäni olen vastuussa pienistä ihmisistä ja työtehtäviini sopii huonosti sellainen, että unohdan asioita pitkäksi aikaa tai jätän hoitamatta jollen jaksa. Enemmän kyse on kuitenkin muistista; toiminta näyttää aivan älyttömältä säätämiseltä kun siitä puuttuu hyvä hallinta, järki ja suunnitelmallisuus. Oli pakko jäädä pois siinä vaiheessa kun itselläni soi hälytyskellot; "mahdako enää selvitä tästä".

Kohta yksi, on siis stressiä.
Kohta kaksi, siitä tulisi päästä eroon.
Kohta kolme, soimaan itseäni siitä, että tämä on tällä kertaa ollut mahdottoman vaikeaa ja unetonta jaksoa lähemmäs kaksi viikkoa.
Kohta neljä, edellinen kohta tekee vaikeaksi luottaa vanhoihin sellaisiin konsteihin, joilla yleisesti ottaen olen pystynyt vähentämään kokemaani stressin ja kuormituksen määrää.
Kohta viisi, lisää stressiä tulee sairauslomasta, joka tulee pienissä pätkissä. Työpaikalla oleville se tarkoittaa joka päivä tilanteiden suunnittelua uusiksi.

Samalla tässä yritän valmistella munasarjoissani useampia ja toivottavasti tästä unettomuudesta vähemmän kärsineitä munarakkuloita tulevaa keräystä varten. Nyt on menossa kiertopäivä 7 ja munarakkuloiden kasvattelussa apuna on nyt viidettä päivää Gonal F.

Kertonee jotain viimeviikkoisesta väsymys-ja sekavuustilastani, että sain torstain ultrassa ja hoitajan ohjauksessa vielä aivan kelpo ohjeet pistämisen aloitukseen. Perjantaina olin sekaisin ja kuvittelin,että "jo on aika" . Onneksi kaikki hoito-ohjeet on myös selkeästi paperilla ja ns. lukujärjestyksessä, jota sitten on terveen järjen jaksoina helppo noudattaa.

Viime yönä tuju lääke toi unen moneksi tunniksi. Nyt korjailen tokkuraista ja väsynyttä oloa. Tänään on hyvä päivä aloittaa uudestaan se, mitä tässä on jo pitkään pitänyt aivan tärkeimpänä.

Nyt täytyy tehdä valintoja, jotka edistävät hyvää vointia.

Voi hyvin, minä!

Niin, ihan oikeasti sitä tänään itselleen toivottaa hyvää vointia. Kyse ei nyt ole siitä, että eläisin elämäni muille ja olen nyt pyytämässä sitä itselleni. Itse asiassa olen kuitenkin melko lailla hyvässä balanssissa sen kanssa, mitä otan itselleni ja mitä annan itsestäni. Arjen valinnoissani olen mielestäni terveellä lailla itsekäs ja joskus itsesuojelun paukahtaessa päälle - jääräpäisen itsekäs.

Mutta sanoilla on nyt eri kaiku. Hyvin ei tarkoita sitä, että olisi silmää (omaa vai puolison) mielyttävässä kunnossa, ei sitä, että leijuisin nirvanassa aamusta iltaan eikä sitä, että painaisin elämän stop-nappia ja keskittyisin turvaamaan pienten solujen kasvun.

Tämä on jotain paljon haasteellisempaa. Miten hoidan 7 tunnin ja 40 minuutin työpäivän kunnialla siten, etten
1) laiminlyö tarvetta juoda tai virtsata
2) laiminlyö tarvetta ruokaan، päiväkodissa kun syödään valitettavasti nopeasti ja sangen usein paikalta pomppien. Nyt kun ravinto menee omassa hassussa mielessä jo pikkuisellemme, tekisin mieluusti niin hyvin, että söisin rauhassa, nautiskellen ja pureskellen. Jäänee viikonloppujen ja iltojen varaan...
3) laiminlyö työtehtäviäni ja vastuutani ryhmässä kun ramppaan omilla menoillani uniaikaan ja jätän tiimin selviämään pitkään hereillä olevista lapsista, tauoista, siivouksestsa, aikaisin heräävistä pienokaisista ja palaan tekemään vuoron loppuun, mahdollisesti ilmoittaen jälleen uusista tarvittavista työaikajärjestelyistä/vapaista.

Miten hoidan työpäivän jälkeiset tunnit antaen aikaa itselleni, miehelle, sukulaisille (röyhkeästi laiminlyöty joukko rakkaita ihmisiä), kummilapsille  (tööörkeästi laiminlyödyt kaksi maailman ihaninta pientä ihmistä), ystäville, villakoirille (okei, kiitos miehelle, joka pitää nämä loitolla)...

Tämä Toiveemme on kaikkein tärkeintä nyt. Kuitenkin olen jostain syystä hiukan katkera siitä, että tuntuu, että laitan hetkeksi normaalielämän syrjään. Joko riuhdon kaikki velvollisuudet kuntoon tai luistan niistä, joko jännitän jokainen tanssitunti kiertymävaaraa tai muita vaurioita - tai unohdan nämä itseni toteuttamisen tarpeet. Olen oikeastaan hiukan kateellinen niille naisille, jotka elävät ilman näitä murheita. Kaikki me kuitenkin valmentaudumme vanhemmaksi tuloon siten, että siirrämme sivummalle myös omia tarpeitamme. Jotenkin sitä vain toivoisi - saisinko pitää henkireikäni vielä hetken, on tässä muutenkin jo kestettävää?

No, elämässä ei siis ole sitä stop-nappia jotein nämä päivät nyt osoittanevat kuinka saan elämääni sellaista seesteistä tasapainoa, jota nyt onnistuaksemme tarvitsisin. Nyt jos koskaan tarvitsen aina rauhaa tehdä päätöksiä, harkita ensin hyvin, toimia sitten. Intuitioon luottaminen on haastavampaa sillä se kertoo minun vaan painamaan sitä stop-nappulaa, keskittymään nyt luomaan hyviä ja stressittömiä soluja, jotka saavat kasvaa levollisten, levänneiden ja ravittujen, stressittömien solujen kehossa.