Oma toimenpiteeni oli perjantaina klo 11.30, minkä vuoksi aamu tuntui PITKÄLTÄ. Kotona en saanut enää tehtyä juuri mitään järjellistä. Ajattelin ruokaa ja jännitin toimenpidettä. Lähdinkin sitten hyvissä ajoin kohti klinikkaa.
Klinikalla sain esilääkkeen, jonka nappasin puoli tuntia ennen operaatiota. Sitten istuin odotustilassa ja näennäisesti luin kirjaa mutta enhän siinä juuri edennyt kun tavasin samaa kappaletta uudelleen ja uudelleen. Mies tuli lyhyen työpätkänsä jälkeen (oli aamulla käynyt omassa operaatiossaan) myös klinikalle ja saimme viime hetket odoteltua yhdessä.
Rakon tyhjentäminen oli työlästä ja vähän kivuliastakin kun alavatsan lihakset olivat aika lailla pois pelistä ja ei oikein tohtinut painaa vatsaa (mitä joskus teen kevyesti jos haluan rakkoni aivan tyhjäksi). Lepohuoneessa sonnustauduin kietaisuhameeseen ja ylipolvensukkiin (olen herkkä kylmälle) ja sain onneksi pitää päälläni myös pitkähihaisen neulepaitani.
Pian meidät ohjattiinkin toimenpidehuoneeseen. Olin siellä kerran aikaisemmin käynyt ultrattavana sillä vasen munasarjani aika oikukkaasti piiloutuu ja suostuu ultrassa näkyviin vain pienten kommervenkkien avulla. Ensin alapää "pestiin" eli pyyhkeellä pyyhittiin ulkopuolelta ja levittimen levittäessä emätintä, vähän pyöriteltiin jollain puhtaaksi emätin. Se kuulemma on monista kivuliain osa. Minulla se ei tuntunut kovin kivuliaalta, yläpintaa pyyhittäessä tosin epämielyttävältä. Mutta sen kesti helposti. Sitten vasempaan käsivarren ympärille systeemit mittaamaan verenpainetta ja sykettä ja oikeaan kämmenselkään kanyyli lääkeannostelua varten. Suonetkin minulla on aina välillä piilossa, niin nytkin. Pieni suoni löytyi ja hoitaja laittoi siihen lasten kanyylin (!). Pyysin kuitenkin aikuisten lääkeannosta ja sainkin... Pian saapui lääkärinikin ja hän antoi käskyn lääkkeen laittamisesta. Hän sanoi lääkkeen vaikuttavan nopeasti mutta ei minulla siitä sen ihmeempiä tuntemuksia tullut kuin hiukan pistelyä käsiin. Kivun se onneksi kuitenkin vei sillä itse toimenpide ei minusta ollut kivulias.
Ensin käytiin oikealla puolella ja sieltä saatiin kaikki tyhjäksi yhdellä pistolla. Kaiken kaikkiaan kivuton ja ihan ok tunnelma. No, mutta sitten vasen... Tässä kohtaa taisin itkeä tirauttaa, suurelta osin varmasti jännityksestä mutta lääkettä tuupattiin hiukan lisää. Hoitaja löysi pitkän painelun jälkeen oikean kohdan ja vasenkin munasarja saatiin näkyviin. Sitä piti sitten vielä painaa niin, että se saatiin lähelle kohdun seinämää, jottein neulalla olisi tarvinnut lähteä kovin pitkää matkaa sohimaan. Vasemmalle puolelle piti mennä kaksi kertaa, joista jälkimmäinen tuntui jonkun verran ikävämmältä. Sinne jäi pari pientä rakkulaa pyörimään mutta niistä ei kuulemma huolta, niihin ei vaan päästy enää helposti käsiksi.
Punktion jälkeen lääkäri vielä tarkisti pikkulantion tilanteen ja siellä näytti ihan hyvältä ja rauhalliselta, ei vuotoja ja jonkun verran asiaankuuluvaa nestettä mutta ei mitään huolestuttavaa.
Toimenpiteen jälkeen hoitaja ja mieheni saatteli heräämöön. Siellä lepäsin tovin ja rupesin melko pian kärkkymään aamulla tekemiäni eväitä. Pahoinvointiriskin vuoksi odottelin kai 30 min operaation päättymisestä ennen kuin ryhdyin murkinoimaan. "Lähtölupa" tuli klinikan hoitajalta, joka hänkin toi meille suolakeksejä, keksejä ja mehua.
Pian pääsimmekin taas tapaamaan lääkäriäni. Selvisi, että munasoluja minulta oli saatu vain seitsemän. Olin itse pettynyt määrään mutta vielä ei voi tietää miten niiden käy. Toivottavasti saamme ainakin sen yhden hyvän alkion! Eilen iltapäivällä lähetimme mielessämme terveisiä klinikan laboratorion suuntaan, jossa solumme kohtasivat toisensa. Toivottavasti siellä on nyt kaikki hyvin - selviää maanantaina jo, meillä kun mennäänkin aikaisemmista suunnitelmista poiketen lyhyellä viljelyllä. Toivottavasti uni nyt tulee jännityksestä huolimatta!
Voimia ja tsemppiä kanssasisarille, nyt on muutamakin pariskunta, joissa mennään aika samassa aikataulussa.
Klinikalla sain esilääkkeen, jonka nappasin puoli tuntia ennen operaatiota. Sitten istuin odotustilassa ja näennäisesti luin kirjaa mutta enhän siinä juuri edennyt kun tavasin samaa kappaletta uudelleen ja uudelleen. Mies tuli lyhyen työpätkänsä jälkeen (oli aamulla käynyt omassa operaatiossaan) myös klinikalle ja saimme viime hetket odoteltua yhdessä.
Rakon tyhjentäminen oli työlästä ja vähän kivuliastakin kun alavatsan lihakset olivat aika lailla pois pelistä ja ei oikein tohtinut painaa vatsaa (mitä joskus teen kevyesti jos haluan rakkoni aivan tyhjäksi). Lepohuoneessa sonnustauduin kietaisuhameeseen ja ylipolvensukkiin (olen herkkä kylmälle) ja sain onneksi pitää päälläni myös pitkähihaisen neulepaitani.
Pian meidät ohjattiinkin toimenpidehuoneeseen. Olin siellä kerran aikaisemmin käynyt ultrattavana sillä vasen munasarjani aika oikukkaasti piiloutuu ja suostuu ultrassa näkyviin vain pienten kommervenkkien avulla. Ensin alapää "pestiin" eli pyyhkeellä pyyhittiin ulkopuolelta ja levittimen levittäessä emätintä, vähän pyöriteltiin jollain puhtaaksi emätin. Se kuulemma on monista kivuliain osa. Minulla se ei tuntunut kovin kivuliaalta, yläpintaa pyyhittäessä tosin epämielyttävältä. Mutta sen kesti helposti. Sitten vasempaan käsivarren ympärille systeemit mittaamaan verenpainetta ja sykettä ja oikeaan kämmenselkään kanyyli lääkeannostelua varten. Suonetkin minulla on aina välillä piilossa, niin nytkin. Pieni suoni löytyi ja hoitaja laittoi siihen lasten kanyylin (!). Pyysin kuitenkin aikuisten lääkeannosta ja sainkin... Pian saapui lääkärinikin ja hän antoi käskyn lääkkeen laittamisesta. Hän sanoi lääkkeen vaikuttavan nopeasti mutta ei minulla siitä sen ihmeempiä tuntemuksia tullut kuin hiukan pistelyä käsiin. Kivun se onneksi kuitenkin vei sillä itse toimenpide ei minusta ollut kivulias.
Ensin käytiin oikealla puolella ja sieltä saatiin kaikki tyhjäksi yhdellä pistolla. Kaiken kaikkiaan kivuton ja ihan ok tunnelma. No, mutta sitten vasen... Tässä kohtaa taisin itkeä tirauttaa, suurelta osin varmasti jännityksestä mutta lääkettä tuupattiin hiukan lisää. Hoitaja löysi pitkän painelun jälkeen oikean kohdan ja vasenkin munasarja saatiin näkyviin. Sitä piti sitten vielä painaa niin, että se saatiin lähelle kohdun seinämää, jottein neulalla olisi tarvinnut lähteä kovin pitkää matkaa sohimaan. Vasemmalle puolelle piti mennä kaksi kertaa, joista jälkimmäinen tuntui jonkun verran ikävämmältä. Sinne jäi pari pientä rakkulaa pyörimään mutta niistä ei kuulemma huolta, niihin ei vaan päästy enää helposti käsiksi.
Punktion jälkeen lääkäri vielä tarkisti pikkulantion tilanteen ja siellä näytti ihan hyvältä ja rauhalliselta, ei vuotoja ja jonkun verran asiaankuuluvaa nestettä mutta ei mitään huolestuttavaa.
Toimenpiteen jälkeen hoitaja ja mieheni saatteli heräämöön. Siellä lepäsin tovin ja rupesin melko pian kärkkymään aamulla tekemiäni eväitä. Pahoinvointiriskin vuoksi odottelin kai 30 min operaation päättymisestä ennen kuin ryhdyin murkinoimaan. "Lähtölupa" tuli klinikan hoitajalta, joka hänkin toi meille suolakeksejä, keksejä ja mehua.
Pian pääsimmekin taas tapaamaan lääkäriäni. Selvisi, että munasoluja minulta oli saatu vain seitsemän. Olin itse pettynyt määrään mutta vielä ei voi tietää miten niiden käy. Toivottavasti saamme ainakin sen yhden hyvän alkion! Eilen iltapäivällä lähetimme mielessämme terveisiä klinikan laboratorion suuntaan, jossa solumme kohtasivat toisensa. Toivottavasti siellä on nyt kaikki hyvin - selviää maanantaina jo, meillä kun mennäänkin aikaisemmista suunnitelmista poiketen lyhyellä viljelyllä. Toivottavasti uni nyt tulee jännityksestä huolimatta!
Voimia ja tsemppiä kanssasisarille, nyt on muutamakin pariskunta, joissa mennään aika samassa aikataulussa.
