Viikonloppuun kuului hiukan töitä ja paljon ihan makuullaan lepuuttamista. Lauantaina vointi alkoi taas olla heikompi, alavatsa oli aivan turvonnut ja näin ollen aika kosketusarka. Kävellessä ja istuessa vatsaan koski, makuullaan oli helppo ja kivuton olla. Lepäsin siis taas jälleen paljon. Join kuin kameli ja juoksin ihan kaiken aikaa vessassa sillä tuntui, että virtsaaminen oli aika kivuliasta hommaa ja rakkoa oli vaikea tyhjentää. Aikaisemmin viikolla olinkin kai jo kuvitellut, että voisin jo lähteä liikkumaan mutta jääköön se nyt sitten aikaan kun on turvallinen olo sen suhteen. Tänään selvisin jo varsinaisesta työstäni kivuitta eli vaara on varmaankin jo ohi.
Nyt sitten vaan neljän yötä jännitystä ennen raskaustestiä. Olen vakaasti päättänyt, että en tee apteekin testejä (sillä tekisin niitä varmasti kymmenen ihan vaan varmistaakseni vastauksen) vaan menen lääkärin määräyksestä siihen verikokeeseen sitten perjantaiaamuna.
Menneeseen viikkoon ehti mahtua kaikenlaista, myös se, että mies löysi blogini. Se sai sitten miettimään, mitä oikeastaan tarvitsen tältä nimimerkin takaa tuntemattomalle kansalle avautumiselta. On selvää, että nopeasti monesta naisesta ja pariskunnasta, jossa eletään samankaltaisia vaiheita, on tullut heidän blogiensa kautta jollain lailla tärkeitä. On kiinnostavaa paitsi kuulla miten muille käy, myös jakaa näitä tuntemuksia. Luulen, että minulle kirjoittaminen miehen tietämättä oli tärkeää juuri siksi, että halusin tilan, jossa vuodattaa kaikki naiselliset murheeni maailmalle. Lisätä itseymmärrystä, mutta myös olla osa sitä toisiaan kannustavien naisten joukkoa.
Huomaan, että minulle on ollut tärkeää lukea siitä, miten naiset ovat kokeneet hoidot. En pitkään aikuisikänäni ole juurikaan välittänyt olla tekemisissä hormonien kanssa ja lääkkeiden käyttöä välttelen viimeiseen saakka (poikkeuksena useamman yön jatkunut unettomuus, johon vaivaan sitten vielä hoidonkin aikana olen ottanut lääkkeitä, tosin tuloksetta). Tämä olisikin sitten varmaan jo oman kirjoituksensa paikka, tähän väliin nyt siis vaan henkäisen, että tätä tämä kirjoittaminen ja lukeminen minulle nyt tuntuu merkitsevän.
Nyt sitten vaan neljän yötä jännitystä ennen raskaustestiä. Olen vakaasti päättänyt, että en tee apteekin testejä (sillä tekisin niitä varmasti kymmenen ihan vaan varmistaakseni vastauksen) vaan menen lääkärin määräyksestä siihen verikokeeseen sitten perjantaiaamuna.
Menneeseen viikkoon ehti mahtua kaikenlaista, myös se, että mies löysi blogini. Se sai sitten miettimään, mitä oikeastaan tarvitsen tältä nimimerkin takaa tuntemattomalle kansalle avautumiselta. On selvää, että nopeasti monesta naisesta ja pariskunnasta, jossa eletään samankaltaisia vaiheita, on tullut heidän blogiensa kautta jollain lailla tärkeitä. On kiinnostavaa paitsi kuulla miten muille käy, myös jakaa näitä tuntemuksia. Luulen, että minulle kirjoittaminen miehen tietämättä oli tärkeää juuri siksi, että halusin tilan, jossa vuodattaa kaikki naiselliset murheeni maailmalle. Lisätä itseymmärrystä, mutta myös olla osa sitä toisiaan kannustavien naisten joukkoa.
Huomaan, että minulle on ollut tärkeää lukea siitä, miten naiset ovat kokeneet hoidot. En pitkään aikuisikänäni ole juurikaan välittänyt olla tekemisissä hormonien kanssa ja lääkkeiden käyttöä välttelen viimeiseen saakka (poikkeuksena useamman yön jatkunut unettomuus, johon vaivaan sitten vielä hoidonkin aikana olen ottanut lääkkeitä, tosin tuloksetta). Tämä olisikin sitten varmaan jo oman kirjoituksensa paikka, tähän väliin nyt siis vaan henkäisen, että tätä tämä kirjoittaminen ja lukeminen minulle nyt tuntuu merkitsevän.
No comments:
Post a Comment