Torstaina peittelin töissä lapsia päiväunille. Peiton alta pilkisti vain somat kasvot, nappisilmät tuijottivat minua. "Äiti tulee hakemaan" toisti lapsi kysyvästi pari kertaa ennen tyytyväistä hykertelyä ja rauhoittumista silittelyyn. Vahvistin lapselle, että näin tulee tapahtumaan, äiti tulee hakemaan.
Ja siinä silittäessäni, kyyneleet valuivat poskilleni. Kuuntelin 11 lapsen tasaista tuhinaa ja itkin. Hetken olin suurenmoisen onnellinen siitä, että nämä ihanat lapset ovat elämässäni - vaikkakin vain työn kautta. Kyynelten valuessa onnesta, sekoittui tunteeseen samalla kai hiukan epäuskoa ja ainakin paljon surua siitä, että jo nyt matka on ollut pitkä. Epäuskoisena mietin tuleeko kukaan koskaan kutsumaan minua äidiksi? (Lasten kanssa työskennellessä on tosin se ilo, että lasten riemastuessa ja heidän halutessa kertoa jotain, saattavat he innostuksissaan kutsuakin äidiksi, huomaten tosin pian itsekin, että tarjolla on vain "täti".) Voinee jälleen todeta, että koen lapsettomuuden alkaneen jo paljon aiemmin kuin viime vuoden toukokuussa, jolloin kovin toiveikkaina mieheni kanssa jätimme ehkäisyn pois. Olihan toiveita perheestä ollut jo pitkän aikaa edellisessä pitkässä suhteessa ja jo ennen sitä. Toiveeni omasta perheestä onkin ollut vahva jo kymmenen vuoden ajan.
Tiistaina kävin klinikalla kuulemassa, että vaikka mennään kiertopäivässä 10, oli kierto vielä hyvin alussa. Lääkärimme arveli kierrosta tulevan pitkä mutta lauantaista lähtien olen tehnyt ovulaatiotestejä, kaiken varalta. Huh, että olen kironnut ostamiani testejä, joissa täytyy arvuutella onko testiviiva yhtä vahva tai vahvempi kuin kontrolliviiva. Sunnuntaina kahden päivän arvailun jälkeen tilasin heti lisää yksiselitteisiä hymynaamatestejä - yksi potentiaalinen stressaamisen aihe vähemmän kun tuloksen lukeminen on helppoa.
Ja siinä silittäessäni, kyyneleet valuivat poskilleni. Kuuntelin 11 lapsen tasaista tuhinaa ja itkin. Hetken olin suurenmoisen onnellinen siitä, että nämä ihanat lapset ovat elämässäni - vaikkakin vain työn kautta. Kyynelten valuessa onnesta, sekoittui tunteeseen samalla kai hiukan epäuskoa ja ainakin paljon surua siitä, että jo nyt matka on ollut pitkä. Epäuskoisena mietin tuleeko kukaan koskaan kutsumaan minua äidiksi? (Lasten kanssa työskennellessä on tosin se ilo, että lasten riemastuessa ja heidän halutessa kertoa jotain, saattavat he innostuksissaan kutsuakin äidiksi, huomaten tosin pian itsekin, että tarjolla on vain "täti".) Voinee jälleen todeta, että koen lapsettomuuden alkaneen jo paljon aiemmin kuin viime vuoden toukokuussa, jolloin kovin toiveikkaina mieheni kanssa jätimme ehkäisyn pois. Olihan toiveita perheestä ollut jo pitkän aikaa edellisessä pitkässä suhteessa ja jo ennen sitä. Toiveeni omasta perheestä onkin ollut vahva jo kymmenen vuoden ajan.
Tiistaina kävin klinikalla kuulemassa, että vaikka mennään kiertopäivässä 10, oli kierto vielä hyvin alussa. Lääkärimme arveli kierrosta tulevan pitkä mutta lauantaista lähtien olen tehnyt ovulaatiotestejä, kaiken varalta. Huh, että olen kironnut ostamiani testejä, joissa täytyy arvuutella onko testiviiva yhtä vahva tai vahvempi kuin kontrolliviiva. Sunnuntaina kahden päivän arvailun jälkeen tilasin heti lisää yksiselitteisiä hymynaamatestejä - yksi potentiaalinen stressaamisen aihe vähemmän kun tuloksen lukeminen on helppoa.
Pystyn samaistumaan tunteisiisi hyvin vahvasti. Itsekin työskentelen lasten parissa ja päivittäin peittelen pienet tytöt ja pojat päiväunille, halaan, suukotan ja silitän. Monesti päivässä lapset kutsuvat minua vahingossa äidiksi ja purskahtavat nauruun tajutessaan sen. Ja minä nauran myös, vaikka välillä se tuntuukin pahalta. On ihanaa olla näille lapsille tärkeä, lämmin ja luotettava aikuinen, mutta varmasti meistä jokainen tämän asian kanssa kamppaileva toivoisi joskus voivansa olla se tärkein lapselle...Äiti. Voimia teille, toivottavasti pian plussatuulet tavoittaisivat teidät <3 Ellu/ hiljainenhuutoni@blogspot.fi
ReplyDeleteAivan noin, juuri tuolta tuntuu. Kaipuu äidiksi on kova ja vaikka muuten elämästään rakentaisi sellaista, mitä toivookin niin tämä on se osa-alue, mihin ei ansioillaan päästä. Ja kiitos, samaapa toivon sinulle!
ReplyDeleteIhan varmasti saat vielä kuulla itseäsi kutsuttavan äidiksi :) Ja toivon sydämestäni, ettei odotusaika venyisi enää kovin pitkäksi <3
ReplyDeleteKiitos Keksi, niin kovin toivon samaa sinulle!
Delete